perjantai 22. huhtikuuta 2011

Amazing Thailand

Koska monelle Thaimaa on täysin uusi ja ihmeellinen matkakohde (kuten itselleni tullessa tänne) ajattelin koota listan asioista jotka täällä oloni aikana on mua hämmästänyt tai ihmettänyt.

1. Thaimaalaisten ystävällisyys
Tästä voisi koota vaikka miten pitkän postauksen mutta sanotaan nyt niin, että Thaimaata ei turhaan sanota "tuhansien hymyjen maaksi". Astellessani hyvin väsyneenä Bangkokin lentokentällä ensimmäistä kertaa ikinä vastaani käveli thaimaalainen nainen joka katsoi minua päästä varpaisiin, hymyili hyvin ystävällisesti ja tervehti. Ei siis sellaista nenänvartta pitkin katsomista vaan aivan erilaista. Thaimaalaiset ovat hyvin iloista, suvaitsevaista ja ystävällistä kansaa. Tähän liittyy tosin myös kääntöpuoli koska thaimaalaiset kätkevät kaiken hymynsä taakse, hyvän ja pahan.

2. Vaaleuden ihannointi

Tiesin kyllä, että paikalliset ihannoivat vaaleaihoisia mutta että miten paljon.. siitä ei ollut tietoakaan. Ensinnäkin, kaikki naistenlehtien/mainosten mallit ovat thaimaalaisia joilla on valkoinen iho. Hmm... luonnollinen photoshop. Vaaleutta ihannoidaan ihan övereillä keinoilla kuten esimerkiksi siten, että kaupasta on mahdotonta ostaa kasvorasvaa joka ei olisi whitening eli vaalentava. Löytyy vaalentavaa puhdistusgeeliä, rasvaa, aurinkorasvaa (öhh), meikkivoidetta ja ties mitä.
Tästä syystä myös ulkonäöllisesti länsimaalaiset herättävät täällä huomiota. Aluksi tuntui oudolta että ihmiset tuijottivat, huutelivat kehuja perään ja tulivat peräti koskettamaan. Siihen kuitenkin tottui aika nopeasti. Lisäksi kun on vielä blondi tukka niin kerää varmasti huomiota. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen Wenin eilen todetessa "you are no longer white..." hahaa, olen siis ruskettunut!

3. Liikenne
Liikenne on Thaimaassa muutamalla sanalla kuvattuna kaaos mutta toimiva sellainen. Liikenteessä on kaksi osapuolta; mopoilijat ja autoilijat. Mopoilijoilla on ihan oma elämä liikenteessä joka johtuu siitä että niitä on täällä paljon, HYVIN paljon. Suurin osa liikenteestä koostuu mopoista mikä on ihan loogista koska niillä pääsee usein nopeiten perille. Liikennevalot laskevat sekuntteja eli punaisella näkyvät sekunnit 60..59...58 laskevat kauanko autoilijat joutuvat olemaan vielä valoissa ja vihreällä näkyvät sekunnit näyttävät kauanko autoilijat saavat vielä mennä. Liikennevaloja tosin ei ole todellakaan joka paikassa. Mopojen ja autojen lisäksi liikenteestä voi bongata paljon tuk tukeja, busseja, kuorma-autoja, rekkoja ja joskus jopa polkupyöriä. Mikäli joutuu ylittämään tien esimerkiksi niinkin mukavassa kohdassa kuin Chalongin liikenneympyrässä (jossa ei tosiaan ole valoja) niin sääntönä kuuluu: yli on vain mentävä.

4. Asioiden toimimattomuus
Mistä aloittaisinkaan... täällä oppi myös aika nopeasti sen, että asioilla ei ole loogisuutta vaan asiat hoidetaan thaikkutyyliin. Esimerkiksi. ravintolassa on turha odottaakkaan että seurueen ruuat tulisivat samaan aikaan tai edes suunnilleen samaan aikaan. On hyvin mahdollista että joku ei saa annostaan ollenkaan ennen kuin siitä muistuttaa. Usein myös kysyttäessä jotain thaikut vastaavat yes yes ja hetken päästä sanovatkin että no have. Myös rakentamiseen tarvitaan ainakin 10 thaikkua josta ehkä 2 tekee sitten jotain.

4. Thaimaalainen seurustelukulttuuriThaimaalaiset pariintuvat hyvin nuorina. Järjestettyjä avioliittoja on vielä mutta ne eivät ole mitenkään kauhean yleisiä enää. Seurustelu aloitetaan nuorena ja naimisiin mennään yleensä tytön ollessa 18-19, poika on yleensä aina vanhempi. Parisuhde ja perhe ovat thaimaalaiselle elämän tärkeimmät asiat ja siksi myös lapset kuuluvat luonnollisesti parisuhteeseen. Thaimaassa lapsia ei "saa" hankkia ellei olla naimisissa joten tämän vuoksi yleensä naimisiin menon jälkeen on vuorossa heti lapset.

Koska thaimaalaiset suhtautuvat parisuhteeseen niin intohimoisesti, ovat he myös hyvin hyvin hyvin mustasukkaisia. Täällä on normaalia taistella rakkaudesta ja jos se tarkoittaa toisen "siirtämistä pois tieltä" väkivalloin tai uhkailulla niin näin tapahtukoon.

Kaikille länkkäritytöille annan vinkin, että mikäli aloittaa tapailemaan thaikkupoikaa niin siitä ei sitten noin vain pois lähdetäkkään. Tapailu tarkoittaa sitä, että olet 100% uskollinen ja jos sinut nähdäänkin toisen pojan, etenkin thaikkupojan, kanssa niin voit olla varma että siitä syntyy jonkin sortin tappelua, yleensä poikien välille (huom. tämä neuvo EI perustu omakohtaiseen kokemukseen vaan siihen mitä olen kuullut ja osittain myös nähnyt)

5. Ruoka

Thaimaalainen ruoka.... nam. Ruuan suhteen ei mitään suurempia ihmetyksiä, ainoa tietysti se että veistä ei käytetä ollenkaan. Tiedän kyllä että ruoka tulisi syödä lusikalla ja haarukalla vain avitetaan mutta teen sen silti toisinpäin, edelleen! Suolaa ei ruuassa käytetä ja tästä johtuen tuleekin juoda urheilujuomia/elektrolyyttijuomia suolan saamiseksi.


Se mitä toivoisin voivani ottaa täältä mukaan Suomeen suomalaisille on oikeanlainen asenne ja elämänmyönteisyys. Thaimaalaiset uskovat että kaikki mitä tapahtuu on Buddhan tahto ja sen mukaan tulee vain elää. Täten päästään myös vaikeiden aikojen yli. Samoin tietynlainen pinnallisuus puuttuu täältä kokonaan. Ei tarvita meikkejä tai muita ehostuksia, hienoja vaatteita tai 700 facebook kaveria. Elämä täällä on niin aitoa ja jos ihminen rakastuu toiseen niin se on oikeasti aitoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti