sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Paluu Suomeen

Noniin, nyt sitä on sitten oltu ruhtinaalliset 5 päivää Suomessa. Kaikki pelottelivat sillä paskaa-olotilalla. Tiedättekö sillä, että palaa Suomeen ja ainoa ajatus on että ei ei ei, kaikki on ihan syvältä ja haluaa vain takaisin. No, 5 päivän perusteella ei ehkä voi sanoa samaa kuin 5 viikon tai 5 kuukauden mutta tällä hetkellä mun olo on loistava. Mulla on ollut ikävä niin monia asioita joita en edes tajunnut ennenkuin tulin takaisin. En muistanutkaan miten hyvin mulla oli asiat täällä kun lähdin, enkä tosiaan muistanut kuinka moni ihminen mua kaipasikaan.

On ihanaa, että voin puhua suomea kaikille; ystäville, perheelle, ruokakaupassa ja ostaessani junalippua. Mua ymmärretään omalla äidinkielelläni! On ihanaa että voin käyttää julkisia kulkuvälineitä ilman että mietin olikohan tää nyt oikea ja mihinköhän tää nyt menee. On ihanaa, että voin pukeutua eikä tarvitse käyttää aina samoja pienenpieniä shortseja ja pienenpientä toppia jotta en hikoilisi ihan totaalisesti. On ihanaa, että voin pitää hiuksia auki ilman että niska hikoaa 2 sekunnissa. On ihanaa, että mulle sanotaan puhelimessa "ihanaa että oot takaisin, oon kaivannut sun ääntäsi". On ihanaa että puhelin piippailee koko ajan ja saan viestejä ystäviltä. On ihanaa, että kun meen kirjoittamaan työsopimusta vanhalle työpaikalleni työkaverini rupeavat kiljumaan ja sanovat että on ihanaa että tulin takaisin. On ihanaa, että ihminen joka ennen käyttäytyi niin idioottimaisesti halusi näyttää että on muuttunut. On ihanaa olla Suomessa.

Paluu arkeen ei ole vielä tapahtunut täysin, sillä työt alkavat vasta huomenna. Asun myös toistaiseksi parhaan ystäväni luona koska omassa asunnossani on vielä alivuokralainen kesäkuun alkuun asti. Viime päivät olen siis nähnyt ystäviäni, perhettäni ja ihmetellyt miten kaunis Suomi onkaan. En tiedä vielä jatkosta. Koska olen muuttouhan alla (HOAS opiskelija-asunnot joista tulee muuttaa pois valmistumisen jälkeen) aion joka tapauksessa etsiä uuden asunnon ja tehdä töitä loppuvuoden. Mikäli kaipaan vielä talven alussa Australiaan, aion todellakin lähteä. Siihen asti kuitenkin keskityn täällä oloon ja siihen miten ihanaa täällä on.

32 kommenttia:

  1. Ihanaa kesää sulle Suomessa, varmasti tuntuu mahtavalta päästä tekemään niitä asioita mitä oli eniten kaivannu :) Eikä tarvitse ikävöidä läheisiään.

    Mä oon menossa juurikin haastatteluun RD:lle ensi viikolla toivoen että mäkin pääsisin ens talveks kokemaan elämää maailman toisen puolen:) sain kipinän hakea sinne sun blogin ansiosta!

    VastaaPoista
  2. Täällä samat suunnitelmat Nooran kanssa, RD:n haastattelu tiedossa :) Ja täältä oon todellakin saanu lisää inspiraatiota, suuri kiitos siis sulle blogista!

    Noora, saiko kesäkuullekin haastatteluaikoja? Mulla nimittäin vasta heinäkuussa.. Voisitko tulla tänne kertomaan miten meni, saitko heti tietää pääsystä jne? Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  3. Näköjään sai, tuli sähköpostia ja ilmoitettiin toi aika. Yks mun kaveri oli haastattelus joskus maalis- tai huhtikuus ja sai huhtikuun lopus tietää, että pääsee ens talveks sinne. Sinne on kuulemma ihan sikana hakijoita, vähä jänskättää.. Ja kiitos, tsemppiä myös sinne!

    VastaaPoista
  4. Okei :) Ootko siis menossa ihan töihin vai harjotteluun? Onks sulla kans Espoossa haastattelu vai jossain muualla?

    VastaaPoista
  5. Työharjotteluun olisin menossa ja haastattelu Tampereella! Sulla ilmeisesti Espoossa, oho. Ootko harkkaa vai duunii hakenu? :)

    VastaaPoista
  6. Aa, no sillä selittyykin toi ajankohta! Mulla tosiaan Espoossa ja duuniin oon hakenu. Taitaa todellakin olla aika paljon hakijoita.. :D

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että paluu suomeen on sujunut noi hyvin!! :) Varmasti moni noin ihanaa tyttöä täällä jo odottikin.

    Itseä ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka ovat asuneet hetken ulkomailla ja sen jälkeen, kotiin palatessaan haukkuvat suomen lyttyyn ja uhkaavat vetää raanteet auki, jos ei heti pääse takaisin ulkomaille :D mutta kiva huomata, että sä osaat arvostaa myös suomea ja suomen tarjoamia mahdollisuuksia vaikka pakostikin varmasti tulee hetkiä jolloin kaipaa yli kaiken takaisin ulkomaille! :))

    VastaaPoista
  8. Hei tsemppiä teille molemmille haastatteluun :)! Tulkaa kertomaan miten kävi, odotan innolla! Tärkeintä on että ootte rentoja ja omia itsejänne.

    Anonyymi: aww, kiitos :) ja itseasiassa mua ärsyttää juuri tuollaiset ihmiset myös :D jos sitä toteaa että on parempi olla ulkomailla niin sitten sinne voi palata takaisin. Kaikkea ei tarvitse huudella ääneen :p

    VastaaPoista
  9. Hei, minäkin olen lukenut tätä blogia sen jälkeen kun laitoin hakemuksen Rayalle ensi talveksi, ja ei ole yhtään ainakaan vähentänyt halua päästä :)

    Näemmä hakijoita on paljon eli mahdollisuudet varmasti suht pienet. Onnea kuitenkin kaikille haastatteluihin!

    VastaaPoista
  10. Hakemuksia RD on tullut valtavasti kiitos Paratiisi sarjan joten joo, töihin pääsy ei oo ihan läpihuuto juttu. Voin kuitenkin kertoa, että kaikki hakemukset eivät todellakaan täytä kriteerejä...... "katoin telkkarista sitä sarjaa ja näytti siistiltä sukeltaa ni haluisin niinku sukeltajaks ja teille töihin". Jos siis yhtään omaa järkeä niin on jo hyvät mahikset ;)

    VastaaPoista
  11. Haha voin kuvitella minkälaista hakemusta jengi suoltaa.. En tiedä onko jopa etu mulle mutta itse en ole kyseistä sarjaa edes katsonut, muah!

    Varmasti oli viime vuonna joo helpompi päästä sinne kun RD oli vielä suht tuntematon käsite suurille ihmisjoukoille:)

    Noh, challenge accepted! Toivotaan parasta ja pelätään pahinta;)

    VastaaPoista
  12. No pakko myöntää että en mäkään ollut ikinä kuullutkaan moisesta yrityksestä, ennenkuin telkkarin avasin ;)

    Kysymys teille jotka olette haastatteluun suuntaamassa: Koska laitoitte hakemuksen? Ja laitoitteko siihen sähköpostiosoitteeseen joka Rayan sivuilla oli annettu? Mietin vain että onko mulla enää toivoa vai onko hakemukseni mennyt jo ö-mappiin ;)

    VastaaPoista
  13. Taisin laittaa hakemusta maaliskuun puolella ja juurikin siihen s-postiosoitteeseen joka nettisivuilta löytyy.

    Onkohan kellään mitään tietoa kuinka paljon uutta henkilökuntaa RD:lle otetaan ensi talveksi?

    VastaaPoista
  14. Ok, mä laitoin vasta tässä toukokuussa, ja tuli paluupostia että rekry-asioissa palataan kesäkuun puolella.

    Voisi kuvitella että tv-sarjan tuoman julkisuuden takia saattavat varautua suurempaan asiakasmäärään ensi talvena ja rekrytä enemmän väkeä kun aikaisemmin. Mutta ei siis mitään hajua asiasta..

    VastaaPoista
  15. En osaa itsekkään sanoa paljonko otetaan porukkaa mutta high season on high season ja silloin tunnetusti porukkaa on enemmän töissä :) Uskon että tulee todella kiireinen mutta huippu kausi!

    VastaaPoista
  16. Tervetuloa takaisin Suomeen! Mukavaa lukea juttujasi täältäkin! =)

    VastaaPoista
  17. Noora, tulepas kertomaan miten haastattelusi meni! :)

    VastaaPoista
  18. Joo eli tosi hyvin tuntui menevän! Edellinen haastateltava oli perunu oman aikansa ja pääsin aikasemmin haastatteluun. Ei ollu kiirettä siinä ja jutusteltiin sitte reilu puolituntinen. Aika hyville fiiliksille jäin, mutta pari viikkoa pitäs jaksaa odottaa kyllä- tai ei-vastausta! Jänskää:)

    VastaaPoista
  19. Kiva kiva! :) Oliko puhetta että minkä ajanjakson olisit siellä jos pääset ja mihin kohteeseen menisit? Haastatteliko sinua joku Ryan vakituinen työntekijä? Pidetään peukkuja että pääset :>

    VastaaPoista
  20. Ei siis ollu puhetta muuten kuin, että multa kysyttiin millon haluisin lähteä, mihin ja kuinka pitkäksi aikaa :) Joo Rayan työntekijä, muistaakseni Tomi oli nimeltään kuka haastatteli.

    Ja sori Mia kun viedään sun kommenttiboksi iha totaalisesti haha, toivottavasti ei häiritse!

    VastaaPoista
  21. Heh, niinpä :)

    Noh täällä odotellaan tuleeko edes kutsua haastatteluun...

    VastaaPoista
  22. Noora, kattaako myös työharjoittelijan palkka asumisen ja ruoat? Oliko niistä mitään tarkempaa puhetta? Olis kiva tietää :) Miakin voi toki vastailla, vaikka se varmaan täällä blogissa jossain lukeekin.. :P

    VastaaPoista
  23. J, ei kata tai siis kun harjoittelija ei saa palkkaa. Joten asuminen pitää itse maksaa:/ Ilmeisesti lounas kuuluu kuitenkin työpäivisin..?

    Eli itse joutuu kustantamaan mutta on se silti sen arvoista jos vaan pääsee :)

    VastaaPoista
  24. Harjoittelija ei saa palkkaa joten kelan tuilla ja omilla säästöillä mennään. Mä sain kelalta n. 480 euroa kuussa koska asun omillani. Jos asuu Suomessa kotona, niin tuet ovat pienemmät. Ilmaisen lounaan saa Saarella mutta EI Phuketissa (muista toimipisteistä en tiedä). Tämä johtuu siitä, että Saarella on paljon kalliimpaa kuin Phuketissa. Esim. ystäväni joka oli harjoittelijana Phuketissa maksoi asumisesta 6500 bahtia kuussa ja minä 12 000.

    VastaaPoista
  25. ja sanoisin, että vaikka Thaimaassa onkin edullisempaa niin kun vuokran jälkeen jäi käteen alle 200 euroa niin ei sillä kyllä kovin hyvin kuukautta pärjää.. etenkään kun Saarella oli paljon kalliimpaa. Oma onneni oli siis opintolaina, muuten ei olisi varmaan rahat riittäneet.

    VastaaPoista
  26. Sattuuko kukaan tietämään muita blogeja aiheeseen liittyen? Eniten kiinnostavat sattuneesta syystä RD:lla olleiden henkilöiden blogit, mutta toki muutkin jotka liittyvät Thaimaassa työskentelyyn tai työharjoitteluun kiinnostavat.

    Itse olen löytänyt tämän lisäksi blogit nimeltä Meanwhile in Thailand sekä Dream until your dreams come true. Saa vinkata jos löytyy lisää!

    VastaaPoista
  27. Ainakaan ennen mun blogia en löytänyt itsekään muita kun nuo kaksi :)

    VastaaPoista
  28. laitan nyt siis tänne ku täällä nää keskustelut oli, että pääsin kuin pääsin RD:lle!! 4kuuks meen ainakin, mietin vielä että jaksaisinko olla 5kk poissa rakkaiden luota. Iha mahtavaa!!!:)

    VastaaPoista
  29. Noniin loistavaa :)! Mihin toimipisteeseen? Onnea!

    VastaaPoista
  30. Phuketin toimipisteeseen:)) kiitos!

    VastaaPoista
  31. Onnea onnea, hienoa!

    Mulle ei ikinä kuulunut mitään eli laitoin varmaan liian myöhään hakemuksen :(

    Millonkas Nooralla on lähtö?

    VastaaPoista
  32. Kiitos kiitos! 1.11. alkaa työt lähen varmaa reilu viikkoa aiemmin lomailemaan & etsimään asuntoa jne. Ja älä vielä heitä kirvestä kaivoon, vastauksissa saattaa kestää!

    Itse laitoin toukokuun alussa hakemuksen, 2 viikon päästä siitä tuli kutsu haastatteluun. Haastattelu oli toukokuun lopulla, ja nyt vasta tuli ilmoitus että pääsin! Eli no worries, jos susta ollaan kiinnostuneita niin varmasti kuuluu jotain vielä:)

    VastaaPoista