tiistai 21. elokuuta 2012

2 weeks

Olen koittanut monta kertaa aloittaa postauksen, mutta tullut sitten siihen tulokseen etten saa sisällä poukkoilevia ajatuksia ja tunteita tekstiksi. Tässä sitä siis ollaan, parin viikon päässä lähdöstä. Viime viikkoina on tullut hoidettua mm. hammaslääkäri, apteekkireissu, kampaaja (ehdottoman tärkeä!), kuntosalista irtisanoutuminen, valtakirjan allekirjoitus ja nettitikun lopetus. Paljon on vielä tekemättä ja varmasti monia asioita tulen myös unohtamaan. Ajattelin ottaa loppuviikon tehtäväksi rinkan pakkaamisen, jotta kaikki mukaan tulevat vaatteet ovat sitten puhtaina ja valmiina. Pakkaaminen on yksi stressi taas lisää mutta ehkä ainoa positiivinen stressin aihe!

Viime aikoina olen vastaillut paljon samoihin kysymyksiin. Milloin lähden? Mihin menen? Milloin tulen takaisin? Mihin firmaan menen? Onko se sama kuin viimeksi? Onko saari sama kuin viimeksi? Mites työ Suomessa? Miten asunto Suomessa?. Vastattuani "en tiedä" turhautuneen hymyn kera saan vastaukseksi yleensä jokaiselta saman katseen ja kiusaantuneen kommentin "noh........ kyllähän ne asiat varmasti järjestyvät!". Siksi äitini kysymys sunnuntaina tuntui todella hyvältä; "Millä fiiliksillä olet lähdössä?"

Toinen reaktio ihmisiltä on sitten se "Ei vitsi sä olet rohkea! Voi kun mäkin voisin". Totuus on, että en ole sen rohkeampi kuin muutkaan. Päätösten teko on loppujen lopuksi yllättävän helppoa; joko jätät sen työpaikan, asunnon ja miehen tai sitten et. Viime viikkoina en todellakaan ole tuntenut itseäni järin rohkeaksi, sillä itku on tullut jo useamman kerran turhautumisen, stressin ja ikävän ansiosta. Välillä jopa pysähdyn miettimään, että tätäkö oikeasti halusin? Sitten muistan jälleen sen vahvan tunteen joka sykkii kaiken stressin ja huolen alla; halu lähteä. Kun siitä saa taas kiinni, niin kaikki on paljon helpompaa.

Katsoin eilen televisiosta dokumenttia 16-vuotiaasta australialaisesta tytöstä joka purjehti YKSIN maailman ympäri. Dokumentti oli mielenkiintoinen ja koskettava. Kyseinen tyttö piti yhteyttä läheisiinsä tietokoneen ja radiopuhelimen avulla. Mielestäni tyttö sanoi dokumentissa aika osuvasti, joten tässä vapaa suomennos;

"Minua ärsyttää kovasti, kun läheiseni kysyvät aina samoja asioita. Millainen tuuli siellä on? Olenko nukkunut? Olenko syönyt? Onko kaikki hyvin? Minusta tuntuu, kuin olisin haastattelussa. En haluaisi vastata samoihin kysymyksiin, vaan haluaisin kuulla kaikesta siitä arkipäiväisestä elämästä, jota läheiseni elävät itse"

En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta kun itsellään ei ole vastauksia, niin niitä on todella vaikea antaa toisille. "Mahtaa olla aika vapauttavaa vaan lähteä ilman että on mitään tietoa mitä tulee tapahtumaan ja millon tulet palaamaan" varmasti kyllä, heti kun pääsen lähtemään ja jättämään kaiken tämän säätämisen taakseni. Odotan innolla sitä tunnetta, kun kone nousee maasta ja tiedän, että nyt sitä sitten mennään :)

5 kommenttia:

  1. lahteminen on aina se vaikein osuus! ootan innolla etta saan lukea sun uusista seikkailuista (vaikka tietty tulee myos ikava) ♥

    VastaaPoista
  2. I feel you vaikka omaan lähtöön onkin vielä se 6 viikkoa. Kaverit jo kyselee, että jännittääkö ja pitää hetki miettiä, että mistä ne puhuu :D Pitää sitä nyt normiarkea elää vielä tää aika ja kun päälle ymppää kaikki lähtöön liittyvä säätäminen niin eipä jää paljoakaan aikaa millekään paratiisihaaveilulle.

    Ite en oo vielä itkenyt (lähellä oli kun tajusin, etten mee enää työpaikkaani ja nää ihmisiä siellä), mutta se on vain ajan kysymys. Täälläkin tapahtuu kuitenkin paljon kivoja asioita ja jotkut tapahtuu vasta kun on lähtenyt ja jo nyt tietää, että niitä ei pääse itse kokemaan. Suloisen katkeraa tulee varmasti tämä loppuaika olemaan.

    Eikä sitä mitenkään rinta rottingilla oo lähdössä. Ja välillä pelko hiipii pyllyyn, että onko tää oikeesti sitä mitä haluaa vai onko tämä vaan jotain uhoa/näyttämisen halua ja alkaa pelottaan, että tekee virheen. On niin helppo jäädä vanhaan ja tuttuun ympäristöön, mutta syvällä sisimmässään tietää, että nyt on oikein lähteä.

    Tsemppiä sinne pakkailujen keskelle! :)

    VastaaPoista
  3. <3 toi on niin totta! Eikös Jukka Poikakin laula että "omaan mukavuuteen on helppo tuudittuu silloinkin kun pitäis kasvaa ja uudistuu". Viimeksi kun lähdin niin koulu+työt+sosiaalinen elämä piti huolta siitä etten ehtinyt stressailemaan näin paljoa mutta nyt kun on vapaa-aikaa pari tuntia päivässä enemmän niin... oh well, kyllä se tästä :)

    VastaaPoista
  4. Paras osuus on aina se kun kone nousee ilmasta ja tietää että nyt mennään..
    Jännä vaan että kun sitä on reissun päällä näkemässä maailmaa niin se aika vaan rientää ja kohta löytää ittensä kotoa suunnittelemasta uutta reissua..

    Mulla tulee niin spontaani olo ku luen näitä sun tekstejä, tekis mieli kävellä juna-asemalle ja ostaa interraili kortti ja sanoa että nyt lähtee, koulu kyllä venaa pari viikkoa.. :D

    Ja kieltämättä, aina kaiken työpaikan, ihmissuhteiden ja muiden asioiden jotka sitoo sua "kotiisi", jättäminen on hankalaa. Kyllä se sitten helpottaa ku reissussa on oltu viikko kaks, tottuu :)

    VastaaPoista
  5. Oon niin samaa mieltä! Se on ehdottomasti paras osuus :) ei voi stressata enää unohtiko jotain vai ei. Mun vinkki on, että hoida koulu eka suosiolla alta pois ja sitten lähde seikkailemaan. Se tunne kun oot odottanut sitä ja tiedät että oot niiiin ansainnut sen, ah!

    VastaaPoista