tiistai 11. syyskuuta 2012

Koh Samui

Mulla on ollut pieni kirjoitustukos sattuneesta syystä. Fiilikset on mennyt nollasta sataan jo ennen matkaa ja tänne tulon jälkeenkin ja on tullut tehtyä aika isoja päätöksiä. Mielessä juoksee vieläkin miljoona asiaa mutta niistä lisää myöhemmin! Palataan nyt vähän taaksepäin eli viime viikkoon, jolloin saavuimme Aidan kanssa Koh Samuille.

Meidän lento Bangkokiin sujui hyvin jos turbulenssia ei lasketa mukaan. Turbulenssi oli sen verran ärhäkkä, että jopa lentoemot joutuivat istumaan paikoillaan ja teetä eikä kahvia voitu tarjoilla vielä aamullakaan. Jokainen joka on vähänkin katsonut/lukenut lentämiseen liittyviä juttuja tietää, että jos lentoemot käsketään istumaan niin sitten on kyytiä luvassa... eikä mitenkään hyvällä tavalla. Meidän 5 tunnin pelätty vaihtoaika Bangkokissa sujui mukavan nopeasti selvitellessä mihin rinkkani on kadonnut. Päästessämme hakemaan rinkkojamme oli jo last bag menossa, joten nappasin täysin samanlainen rinkkani kuin omani koska vaihtoehtoja ei ollut. Hieman myöhemmin avatessani rinkkani huomasin, että eihän se nyt oma ollutkaan. Paikalliset eivät tehneet asialle oikein mitään joten vaikka olisin halunnut lähteä heti seuraavalla lennolla takaisin Suomeen, päätimme kuitenkin hoitaa asian Aidan kanssa itse. Ei muuta kuin Findiin tekstaria ja saimmekin heti numeron johon soittaa ja täten minun rinkkani ottaneelle tiedon, että nyt on väärä rinkka mukana. Kaiken säädön jälkeen sain rinkkani 3 päivää myöhemmin.

Nyt ollaan oltu Koh Samullla viikko ja jo noin 4 päivän jälkeen oltiin sitä mieltä, että eteenpäin voisi jo mennä. Meidän hotelli on aivan ihana luksushotelli ja pudotus tulee olemaan aika suuri tämän jälkeen ;) löydettiin Citydealin kautta halvalla majoitus kahdeksi viikoksi Baa Hin Sai Resortiin, joka on sen verran hintava normaalisti että muu asiakaskunta koostuu lähinnä eläkeläisistä australialaisista. Meidän villa sijaitsee todella jyrkän mäen päässä alhaalla, joten voitte kuvitella miltä tuntuu kiivetä tuo kamala ylämäki monta kertaa päivässä. Mikään urheilu ei ole saanut sykkeitä noin korkealle, niin kamalalta se oikeasti tuntuu, huh! Meidän hotelli sijaitsee kahden päärannan, Chawengin ja Lamain, välissä joten taksimatkoihin kuluu ihan luvattoman paljon rahaa. Halpa hotelli ei ole enää niinkään halpa sen jälkeen, kun päivässä joutuu maksamaan moneen otteeseen taksimatkoja. Jälleen yksi asia joka pitää ottaa seuraavaa matkaa suunniteltaessa huomioon.


Muuten olen ehkä hivenen pettynyt Samuihin. En haluaisi sanoa pettynyt, mutta moni asia on täällä niin erilaista mihin olen tottunut. Järkyttävintä oli huomata, että paikallisten "ystävällisyys" ei taida olla yleistä täällä. Olen tottunut ihaniin, ystävällisiin ja hymyileviin paikallisiin mutta täällä ollaan kohdattu vain pari positiivista tapausta. On todella harmillista, että turismi vaikuttaa niin negatiivisesti paikallisiin, jotka turistien kanssa joutuvat päivittäin asioimaan. Ihana poikkeus on meidän ehkä liiankin innokas uusi kaveri, joka on ilmeisesti taksikuski. Kyseinen kaveri hengailee hotellimme lähistöllä ja omistaa älyttömän siistin auton jolla heittää meidät usein keskustaan. Tänäänkin kun tultiin tuktukilla hotellille, tämä kyseinen kaveri vilkutteli tien toiselta puolelta heti huomatessaan meidät.

Toinen asia on tietysti myös se, että Samui on pääasiassa rantakohde ja suurempia aktiviteetteja ei löydy ellei halua tuhlata rahojaan hoitoihin ja shoppailuun. Otettiin pari päivää sitten "opastettu" retki ympäri saarta, joka oli niin huono, että päätettiin ettei makseta enää moisesta. Siispä viimeiset päivät on mennyt ihan mukavalla kaavalla; aamupala, pooli, lounas, Chaweng/Lamai, hotelli ja musa tv/leffoja. Ollaan naureskeltu Aidan kanssa meidän villille rietastelulomalle, kun ollaan joka ilta menty nukkumaan 9. Low season näkyy täällä siinä, että turisteja on suhteellisen vähän ja niistäkin suurin osa on pariskuntia tai perheitä. Samanlaista bilettämiskulttuuria kuin esimerkiksi Phuketissa täällä ei ole näkynyt.




Meillä olisi vielä viikko Samuilla jäljellä ja sitten jatkuu matka eteenpäin. Todennäköisesti koitetaan kovasti syventää rusketustamme, koska seuraava kohteemme tulee olemaan kaikkea muuta kuin rantakohde. Tai no, mä yritän syventää, Aidan sanojen mukaan "I have never been this black before".

Palataan taas!

9 kommenttia:

  1. Sinällään jännä lukea kokemuksistasi kun sinulla on tuota vertailupohjaa muuhun Thaimaahan, mitä itselläni ei ollut Samuin reissua puntaroidessani. Olihan se pieni saari, ja tiesin jo mennessä ei että kannatta mitään yöelämää odotella kyseisessä paikassa. Tykkäsin kuitenkin sympaattisesta pikkusaaresta, mutta voipa olla että joku muu paikka säväyttäisi vielä enemmänkin...

    VastaaPoista
  2. Mä olin odottanut Samuilta enemmän totuttuani Raya Yai:hin joka todellakin on pieni saari. Ajattelin että koko saari olisi täynnä yhtä jos toista mutta lähinnähän täällä on hierontapaikkoja, ruokamestoja ja noita samoja kojuja täynnä samanlaisia vaatteita yms :) sehän on aina plussaa että mitä enemmän näkee erilaisia paikkoja. Siten löytää helpoiten sen oman jutun. Samui vinkit otetaan kyllä vastaan!

    VastaaPoista
  3. Me kävästiin saaren etelä-osassa sijainneessa Butterfly Gardenissa. Pieni puistoalue siis, jossa perhosia - ei sen kummempaa mutta ihan hyvä vaihtoehto jos tekemisen puutetta on...
    Ja jos haluat ravintolasuosituksen niin Bophut -rannan enempi länsipäässä sellanen 'Zazen'-niminen ravintola. Siellä oli elämäni paras suklaakakkujälkiruoka. En muista jälkkärin nimeä, mutta elämys jäi elävästi mieleen. Kuumaa tummaa suklaata kakkusen sisällä... nam! Se Zazen on hotelliin kuuluva ravintola ja siellä järkätään iltaisin jotain esityksiäkin, mutta me ei käyty silleen että olisi nähty niitä esityksiä just.
    Ja sit Bophutin toisessa päässä (- lähempänä Chawengia &Lamaita) oli sellanen Fisherman's Village kauppakatu, joka oli ehkä varmaankin eloisimpia paikkoja Samuilla ilta-aikaan. Yökerhoja siellä ei ollut mutta ravintoloita ja kaiken maailman myyjiä - käytiin usein siellä, koska meiän hotelli oli aika siinä lähellä.

    VastaaPoista
  4. Kiitti vinkeistä! :) Täytyykin kokeilla. Me oltiin eilen Chawengissa ja löydettiin vihdoin se yöelämän keskus; Ark bar tuntuu olevan aika iso juttu täällä. Isot beach partyt joita mainostettiin telkkarissakin. Oli kyllä hauskaa :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla kuulumisiasi, Miau. Tuo paikkahan sopisi hyvin miehelleni ja minulle:-)

    Terveisin Mirja

    VastaaPoista
  6. Voihan vitsi, lueskelin sun blogia joskus. viime vuonna ja kävin taas itekki thaimaassa tänä vuonna ihmettelemässä, nyt löysin taas kirjanmerkeistä sun blogin ja hokasin että oot taas siellä, voi hitsi että tekis nyt mieli itekki lähtä syksyisestä suomesta pois thaimaahan, pakko lueskella sun blogia nyt kun kerta taast tätä (kidutusta) kirjoittelet... :P

    Hyvää reissua & be safe :P

    VastaaPoista
  7. Mirja, teidän pitää siis ehdottomasti varata reissu tänne :) ja Jp, pahoitteluni ;D mukavaa kuitenkin että luet. Missäpäin olit kun viimeksi olit Thaikuissa?

    VastaaPoista
  8. Perus turistipaikoissa. -07 käväsin Karon beachilla kaks viikkoo ja tänä vuonna vähä aikaa katalla, vähä aikaa patongin ja karonin välissä ja viikko karonin keskellä. :D
    Voipa olla että tulee itsellä mentyä vaihtoon Siam Universityyn - Bangkokkiin. Ja ehkä harjoitteluun RD:lle jos vaan pääsee.. :)

    VastaaPoista