maanantai 1. lokakuuta 2012

Dengue

Tasan kaksi viikkoa sitten maanantaina totesin Aidalle aamupalalla, että jopas sydän hakkaa ja päätä särkee. Ajattelin tilanteen johtuvan siitä jäätävästä ylämäestä joka oli juuri kivuttu, joten kuittasin asian vetämällä särkylääkkeen nassuun ja jatkamalla päivää normaalisti. Iltapäivällä ollessamme syömässä lounasta totesin, että jalkoja ja alaselkää särkee paljon. Muutenkin olo oli todella väsynyt mutta nämäkin oireet kuittasin edellisellä valvotulla yöllä (rottien yö) ja päätettiin mennä Aidan kanssa hotellille lepäämään. Saavuttuamme hotellille päätin varmuuden vuoksi mitata kuumeen, joka olikin 37,5. Mulla on normaalilämpö aina siinä 36,4-36,6 joten tiesin heti, että nyt on kuumetta. Otin  toisen särkylääkkeen ja kömmin peiton alle katsomaan leffaa. Pian tämän jälkeen alkoi kamala paleleminen ja tunnin päästä kuumemittari näyttikin 38,5 vaikka olin ottanut särkylääkkeenkin. Ei muuta kuin soittoa lääkärille, jonka viimeisenä kysymyksenä oli "do you have mosquito bites?" ja vastattuani "Yes" tuli kutsu sairaalaan.

Sairaalaan päästessämme kuume oli noussut jo 39 mitä aikaisemmin se ei koskaan ole ollut ja olo oli todella väsynyt. Tiesin, että olin todella kipeänä mutta en ajatellut että se olisi dengueta koska "ei mulle koskaan tapahdu mitään". No, nyt tapahtui. Lääkäri tuli verikokeiden tulosten kanssa ja ilmoitti, että mulla oli dengue-kuume. Itkuhan siinä tuli aika suuresti, koska tiesin että seuraavista päivistä tulisi todella rankkoja.

Moni varmasti tietääkin, että dengue on hyttysten levittämä kuumetauti. En sen enempää jaksa faktoja kertoa koska google on täynnä tietoa ja sieltä olinkin itse jo ennen matkaa selvitellyt kyseisen taudin oireita. Dengue on todella yleinen mutta tilastojen mukaan suhteellisen harva suomalainen saa sen per vuosi. En ajatellut, että huono tuuri osuisi juuri omalle kohdalle.

Seuraavat 8 päivää menivät siis sairaalassa. Olin tipassa koko sen ajan eli käytännössä kuljin sängyn ja vessan väliä viikon ajan. Lihassäryt olivat ihan kamalat; päätä särki, silmiä särki, jalkoja särki ja alaselkää särki. Pahimpia olivat kuitenkin todella oudot "kipukohtaukset" jolloin tunsin viiltävän kipuaallon jossain kohtaa kroppaa, joka toistui muutaman sekunnin välein. Pahimpia nämä olivat korvissa ja leuassa. Kuume seilasi viikon 38-39,4 välillä. Kuumeen noustessa horkat olivat pahimpia, kun tärisin peiton alla eikä mikään peittomäärä riittänyt. Kuumeen laskiessa olo helpottui hetkeksi, mutta lääkkeiden vaikutuksen loppuessa se nousi taas. Tipan lisäksi sain päivittäin paracetamolia, jotain vatsalääkettä ja pahoinvointilääkettä. Ruokahalu oli totaalisen kadonnut, enkä käytännössä syönyt viikkoon oikein mitään. Viikossa lähtikin 5 kiloa.

Pahinta oli kuitenkin denguelle tyypillinen veriarvojen laskeminen. Ihmisen valkosoluarvot ovat normaalisti 5000-9000 ja omani oli pahimmillaan 700. Lääkäri oli todella huolestunut ja jokapäiväisellä kierroksellaan pyöritteli surullisena päätään. Asialle ei voinut tehdä mitään muuta kuin toivoa parasta ja toivoa, että arvot lähtisivät nousemaan. Kahdeksantena päivänä päästessäni pois sairaalasta arvoni olivat 7000 ja muistan vieläkin sen  onnenkiljahduksen jonka päästin.

Fyysisistä oireista huolimatta pahinta denguessa oli henkinen puoli. Aidan päivittäisten vierailujen jälkeen olin yksin. Ihan yksin. Makasin päivät pitkät yksin tuskissani sairaalassa, eikä kukaan voinut luvata etten kuolisi. Se oli kauheinta. Normaalisti voisi sanoa "flunssaa toi vaan on, ei mitään hätää!" mutta nyt niin ei voinut sanoa. Olin yksin toisella puolella maailmaa ja kaukana perheestäni. Soittaminen Suomeen maksoi maltaita, joten en voinut edes puhua perheeni kanssa. Tiedän, että kokemuksia on vaikea pukea sanoiksi ilman että se kuulostaisi dramaattiselta liioittelulta mutta vain ne, jotka ovat dengueen pahana sairastaneet, tietävät mitä tarkoitan. En ole koskaan elämässäni pelännyt niin paljoa.

Nyt sairaalasta pääsystäni on kulunut viikko. Lääkärin mukaan denguelle on tyypillistä väsymys ja voimattomuus, joka voi jatkua vielä viikkoja "parantumisen" jälkeenkin. Tällä hetkellä olen siis todella väsynyt kaiken aikaa, hengästyn nopeasti ja valitettavasti myös hiuksia lähtee enemmän kuin normaalisti. Vasta näin jälkikäteen olen myös ymmärtänyt miten huonossa kunnossa todella olin. Suomessa lääkäri totesi ettei olisi uskonut arvojeni olleen niin alhaiset, ellei olisi itse nähnyt papereita. Kuulemma jos olisin ollut Suomessa, olisin ollut eristyksissä ja todennäköisesti saanut myös jonkinmoisen luuydin lääkityksen. Niin sairaana olin todella ollut. Tänään kävin jälleen verikokeissa ja huomenna saan tietää tulokset. Seuraavat viikot tulevat olemaan aikalailla asian sulattelua ja läpikäymistä. Äitini ystävä oli sanonut äidilleni jotenkin niin surullisesti mutta realistisesti:

"Kai sinä ymmärrät, että ei se ole sama tyttö joka sieltä kotiin tulee"

PS.
Niin, olen tosiaan siis nyt Suomessa.


13 kommenttia:

  1. Apua, ihan kamalaa. Onneksi olet nyt kunnossa, jaksamista <3

    VastaaPoista
  2. voi pieni, mä rupesin itkemään kun luin tätä ♥ ei tollasta varmasti pysty kukaan kuvittelemaankaan jos ei itse sitä koe, mutta onneksi selvisit ja pääsit nyt kotiin äidin luo! toivottavasti nähdään pian!

    VastaaPoista
  3. Aivan hirveetä! Eikä tossa tilanteessa kyllä mun mielestä mitkään kuvailut todellakaan ole liioiteltuja tai liian dramaattisia, kuten kirjoitit, muiden on hankalaa ymmärtää mitä jouduit kokemaan. Itse voin vaan kuvitella ja pelkästään se kuvitelma on jo ihan hirveetä :<

    Voimia, jaksamisia ja valoisaa tulevaisuutta missä se sitten tästä johtuen sitten onkin!

    VastaaPoista
  4. <3 <3 kiitos ihanat! Ja voi ei Laura :( ei ollut mitenkään tarkoitus saada sua itkemään. Hyvä kuitenkin jos mun sekaisesta kirjoituksesta puski läpi se fiilis mikä mulla tosiaan oli. Nyt sitten Kat vaan paljon hyttyskarkotetta kun meet!

    VastaaPoista
  5. Hui kamala! Voin kuvitella että yksinäisyys vieraan taudin kourissa maapallon toisella puolella saa varmasti pelokkaaksi. Hyvä jos voit paremmin taas!

    VastaaPoista
  6. Jooh, Changillahan vielä muusta Thaimaasta poiketen liikkuu vielä Malariaa ja olen muutenkin itikoiden lempiherkkua siellä, joten onneks on jo oppinut vuoraamaan ittensä vahvimmalla karkotteella joka ilta.

    Paranemisia vielä kerran sinne!

    VastaaPoista
  7. Ikävää että sattui kohdalle : ( Jaksamisia, olo on aika voimaton varmaan vielä mutta kyllä se lähtee kohenemaan kun aikaa hieman kuluu! :)

    VastaaPoista
  8. Terveisiä Koh Samuin sairaalasta johon tänään on otettu kolme suomalaista dengue-hoitoon. Veikkaan että muualla Thaimaassa on muitakin suomalaisia kärsimässä samaa tautia. Sanoisin että tuo 10 tapausta per vuosi on todellisuudessa lähempänä 10 tapausta viikossa. Kaikkia tapauksia ei kuitenkaan vaadi sairaalahoitoa ja vakuutusyhtiöille (joista ehkä tilastot tulevat?) ilmoittavat denguen sijaan "virusinfektio" huonon PR:n välttämiseksi. Sen takia dengue on mukamas "harvinainen". Itsekin tuli ajateltua, että "eihän minulle satu". No sattuipa sittenkin.

    Törmäsin tähän sinun kirjoitukseen kun sairaalan sängystä googlasin tätä inhottavaa tautia ja täytyy sanoa, että tuo sinun dengue vol 2 kirjoitus on kuin itse olisin asian kuvaillut, jopa sairaalahuoneen huonekalujen tarkkuudella. Erinomaista palvelua täällä kyllä on! Tosin tämä on vasta ensimmäinen päivä, eli 6-7 jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Voi ei, oon tosi pahoillani että joudut kärsimään saman. Oikeassa olet tuon tilaston suhteen, nythän Madeirallakin on jyllännyt kunnon epidempia. Itsekin silloin syyskuussa 2012 juuri sairaalan sängyllä maatessani googlasin ja toivoin löytäväni suomalaisten kokemuksia taudista. Itse olin silloin ainoa dengue-potilas Samuin sairaalassa mutta kuulemma tapauksia oli ollut lähiaikoina paljon. Olisin vain niiiin kaivannut jotain kohtalotoveria kenen kanssa jutella.

      Voimia ihan superisti! Jos eksyt tänne vielä niin tuu ihmeessä kertomaan jälkimainingit

      Poista
  9. Hei, Itse sairastin Dengue Koh Samuilla 1½ vuotta sitten ja googletin kaikki paikat että löytäisin vastauksia ja toivoa että selviäisin. Selvisinkin mutta ½ vuotta kaikessa toipumisessa meni sekä fyysisesti että henkisesti. Kun muuten alkoi olo olla normaali niin tupottainen hiustenlähtö alkoi - ja sitähän ei itse usko miten se itseensä vaikuttaa ennenkuin senkin kokee. Hiustenharjauksestakin tuli painajainen...

    Mutta mietin itse uskallanko enää matkutaa ns dengue maihin, oletko sinä tutkinut nettiä tuon osalta? Uskallatko reissata vielä esim Aasiassa? Mitä lääkärit ovat sinulle uusista matkoista sanoneet?

    T. Anu

    VastaaPoista
  10. Heippa!

    Pahoittelut pienestä viiveestä vastaamisessa. Todella ikävää kuulla, että jouduit saman kokemaan. Kuten sanoit, sitä ei voi tietää miten tauti itseensä vaikuttaa. Mulla oli myös tuota hiustenlähtöä mutta se loppui onneksi aika nopeasti.

    Lääkärit ovat sanoneet, että denguen jälkeen ei saisi 6kk matkustaa maahan jossa taudin voi saada. Jos sairastaa denguen kahdesti 6kk sisällä on sisäisten verenvuotojen riski suuri ja myös kuolleisuus on tällöin suurempi koska tauti on niin rankka elimistölle (kuten tiedetään molemmat) ettei kroppa selviä sellaisesta. En nyt muista oliko se niin, että dengueta on kolmea vai neljää eri tyyppiä ja meillähän on molemmilla mahdollisuus sairastaa ne kaikki koska nyt ollaan molemmat immuuneja vaan sille tyypille joka sairastettiin.

    Mulle sanottiin, että tod.näk. jos denguen saisi uudestaan myöhemminkin elämässä olisi se kropalle rankka paikka :/ omasta sairastumisestani on nyt 2 vuotta ja nyt vasta viime aikoina on tullut sellainen olo, että Thaimaahan tekisi taas mieli. En kuitenkaan usko että olen vielä valmis siihen ihan vielä. Varmasti reissata siis voi mutta taitaa olla omasta uskaltamisesta kiinni. Ainahan voi tapahtua kaikkea missä vaan mutta fakta nyt on se, että tietyt alueet ovat enemmän riskialttiita denguen kannalta.

    Tsemppiä tuleviin reissuihin! :)

    VastaaPoista
  11. Hei taasen,

    Itse uskaltauduin Thaimaaseen taas 1½ vuotta tuon Dengue matkani jälkeen suuren henkisen kamppailun ja lääkäreiden kanssa juttelun jälkeen. Matka meni hyvin mutta hieman eritavalla olin nyt varautunut reissuun.

    Aamupalla pitkät lahkeet ja hyttysmyrkkyä, päivällä ei hyttysmyrkkyä tarvinnut jos ei ajellut skootterilla metsissä =) auringon laskun jälkeen puin taas pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet ja nilkkoihin myrkkyä. Myös joka päivä siivoojan käynnin jälkeen teimme itikka tarkastuksen huoneessamme, joskus pyysimme heitä myrkyttämään itikkamyrkyllä verhojen taustat että huoneesta saatiin itikkavapaa. Pari raidallista itikkaa saatiin listittyä ennenkuin huone oli "turvallinen". Nämä olivat pieniä vaivoja siihen että pystyi lähtemään reissuun taas ja pystyi olemaan huoneessa ilman uuden tartunnan pelka. Mietteissä taas uusi matka - enkä ensivuoden alussa!

    Terveisin Anu

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla Anu että uskaltauduit takaisin Thaimaahan! Tärkeää on, ettei traumasta jäisi niin iso jälki ettei uskaltaisi enää matkustaa kyseiseen maahan ollenkaan. Mielestäni on aika huikeaa että lähdit jo 1,5 vuotta matkasi jälkeen uudestaan. Omasta reissustani tulee nyt 3 vuotta täyteen ja ikävöin Thaimaata kyllä paljon. Uskon että lähden itsekin uudestaan ja silloin varaudun kyllä juuri noilla keinoilla mitä kommentissasi mainitsit :)

    VastaaPoista