keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle

Olen hieman vältellyt tätä koko blogiani koska tiedän, että tänne tuleminen ja uuden postauksen kirjoittaminen pakottaa itseni palaamaan niihin kaikkiin tunteisiin ja muistoihin joita olen yrittänyt kovasti lykätä mielestäni. Koska kirjoittaminen on kuitenkin aika terapeuttista ja haluan antaa toisenlaisen näkökulman siihen miten asiat voivat mennä suunnitteluista huolimatta niin annetaan nyt sitten palaa.



2010 syksyllä tein päätöksen lähteä työharjoitteluun Thaimaahan josta tämä koko blogi kertookin. Tällöin päätös tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta eikä moni läheiseni, saati minä itse, osannut sitä odottaa. Kuten kirjoitinkin blogiini, niin en osannut tarkemmin selittää mutta sydän ja pää sanoi että tämä on nyt sellainen asia mikä pitää tehdä. Niinpä sen tein ja näin jälkikäteen ajateltuna koko reissu meni paremmin kuin täydellisesti. 5kk Thaimaassa, Malesiassa ja Australiassa ja selvisin yhdellä oksennustaudilla ja pienellä kuumeella jonka sain Australiassa. Koin pari tilannetta jossa olisi voinut käydä huonosti kuten yksin hotellille kävely keskellä yötä Thaimaassa ja Tarun kanssa Kuala Lumpurissa yöllä eksyminen jossain slummialueella. Mitään pahaa ei kuitenkaan käynyt.

Tänä kesänä sain tietää, että sain työpaikan Koh Taolta. Olin alkukeväällä ahkerasti googlettanut suomalaisia sukellusfirmoja Thaimaassa. Eteeni sattui yksi firma josta kiinnostuin kovasti ja laitoin heille CV sekä työhakemukseni. Tästä lähtien pidin firmaan aktiivisesti yhteyttä ja kesällä sain tiedon, että he voisivat minut palkata. Olin ihan tajuttoman onnellinen, että olin omalla aktiivisuudellani saanut työpaikan toiselta puolelta maailmaa, ja vielä Thaimaasta! Jotain oli kuitenkin tapahtunut, sillä en tuntenut enää samanlaista "tämä on nyt pakko tehdä"- tunnetta kuin edellisellä kerralla vaan jotain ihan sen vastaista.

Se alkoi pienistä asioista. Huomasin harmittelevani ystävilleni lähtöäni, kun missaisin tulevan hyvän elokuvan, uuden ruokapaikan avajaiset, ystävieni syntymäpäivät jne. Pian tunne kuitenkin kasvoi ja aloin tuntemaan todella suurta epävarmuutta. Koska en ollut enää aloittelija Thaimaan suhteen, niin osasin pelätä enemmän asioita kuin ensimmäisellä kerralla. Luin paikallisista uutisista miten thaimaalaiset miehet olivat raiskanneet milloin kenetkin ja tappaneet ties ketä. Aloin murehtimaan ihan tyhmiä juttuja ja mm. googlettelin denguesta paljon ( dindindin.....). Lähtöahdistukseni loppupuolella itkin siskolleni puhelimeen etten halua lähteä, se ei vaan tunnu enää hyvältä. Laitoin kaiken kuitenkin jännityksen piikkiin ja tsemppasin itseni lähtemään. Viimeisenä viikonloppuna ollessani Suomessa tapasin erään henkilön, joka vaikeutti hieman lähtöäni. Lähtöpäivänä olo oli kuitenkin todella hyvä ja heittäessäni rinkan selkään mietin että ei vitsi, nyt sitä mennään!



Sitten tulee tarinan hassu osuus, jota on vaikea selittää. Saapuessamme Thaimaahan "WAU!"-elämyksen sijaan koin enemmänkin "Ainiin.... tätähän tämä olikin"-fiiliksen. Päästyämme Samuille kaikkien vaiheiden jälkeen ihastelin tietysti luontoa ja sitä ihanaa lämpöä mutta jotenkin se ei enää kolahtanut samalla tapaa. Siskoni sanoi aiemmin, että ei mikään asia tai paikka ole enää niin upea kuin ensimmäisellä kerralla. Se on täysin totta ja ajattelin että niin on varmaan tämänkin asian kanssa. Sanoessani Aidalle ensimmäisenä iltana, että taidankin palata paluulennolla Suomeen laittoi Aida sen jet lagin piikkiin ja totesi että mieleni vielä muuttuisi. Eipä muuttunut.

Vaikka Thaimaa on rakas ja sisältää monia ihania muistoja, huomasin kuitenkin kiinnittäväni asioita paljon niihin asioihin joita inhoan siellä. En jaksanut tinkausrumbaa kojuissa ja takseissa, taksikuskien huuteluja, huonoa asiakaspalvelua ja yleensäkkin sitä, että mikään asia ei vain toimi. Ensimmäisellä kerralla nuo kaikki olivat eksoottisia mutta tällä kertaa ne lähinnä vain ärsyttivät. Mitä enemmän päiviä kului, sitä varmempi olin että tulen Suomeen. Tajutessani, että voin tehdä juuri niin kuin haluan, tulin yllättäen todella onnelliseksi. Ilmoitin asiasta perheelleni ja työpaikkaan joissa molemmissa oltiin todella ymmärtäväisiä. Aloin nauttimaan lomasta täysillä onnellisena siitä, että olin ymmärtänyt mitä haluan ja mitä en.
 

Kahden viikon jälkeen sairastuin ja jouduin sairaalaan. Läheiseni ja ystäväni Suomessa olivat todella huolissaan ja toivoivat että palaisin pian kotiin. Suurimmalle osalle oli itsestään selvää, että tulisin Suomeen eikä kukaan sitten kyseenalaistanut sitä miksi palasinkin aiemmin. Sairaalassa ollessani mietin, että jos tämä ei ole merkki siitä että päätökseni palata aiemmin on oikea niin mikä sitten ;)

Jokainen uskoo mihin uskoo, mutta mielestäni tällä kaikella oli suurempi tarkoitus joka on oikeastaan aika kiehtovaa. Miettikääpäs; Miksi tunsin jo ennen lähtöä ettei lähtö ole hyvä idea? Miksi tapasin yllättäen tämän tietyn henkilön, joka nyt on kadonnut kuin tuhka tuuleen? Miksi saapuessani Thaimaahan sain niin vahvan tunteen siitä, että tulisi palata? Miksi sairastuin? Tiedän, että monen mielestä tuollainen ajattelu on pelkkää huuhaata mutta omasta mielestäni se on aika mielenkiintoista. Itseasiassa, perhettäni ja muutamaa ystävääni lukuunottamatta muut eivät varmaan edes tiedä miksi tulin oikeasti Suomeen. Dengue, mikä ihana tekosyy!

Olen analysoinut asian itse niin, että olen nyt siinä iässä elämääni kun mietin mitä oikeasti haluan elämältäni. Tuntuu, että läheiseni ovat viime aikoina tehneet paljon radikaaleja muutoksia. Kaikki perheeni jäseneet ovat muuttaneet kauemmas Helsingistä, on ostettu taloja ja menty naimisiin. Tuntuu, että ympärilläni tapahtuu niin paljon ja itse olen jumissa juuri tässä. Taisin luulla, että Thaimaahan paluu olisi se "mun juttu" ja kun kerta perheeni muuttaa minusta kauemmaksi niin yhtälailla voin sitten itse muuttaa yli 8 000km päähän. Se ei ollut niinkään protesti, vaan sen oman jutun ja elämän löytämisen yrittämistä. Nyt ainakin tiedän, että ei se oma juttu ole Thaimaahan muuttaminen.

En tiedä mikä tämä suurempi tarkoitus tässä oli, mutta ehkä se selviää myöhemmin. Olen parantunut hyvin ja sain uuden työnkin jossa aloitan ensi viikon maanantaina. Tänään itseasiassa kävin kontrolliverikokeessa jonka tulokset saan huomenna. Viimeksi maksa-arvot olivat todella koholla taudin takia joten toivotaan, että nyt tilanne olisi jo parempi. Matkustusintoni ei ole kadonnut mihinkään mutta se on kyllä hieman laantunut. Tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla Suomessa mikä on tietysti rahatilanteen kannalta ihan hyväkin. Aion ehdottomasti vielä reissata ja Working Holiday Australiassa on kyllä aivan ehdoton.

Aionko palata vielä Thaimaahan? Kyllä varmasti. Milloin? Sitä en vielä tiedä :) Olen onnellinen, että ensimmäinen reissuni Thaimaahan oli täydellinen ja toinen taas todella opettavainen. En edelleenkään ole nähnyt mitään niin kaunista kuin Raya Yai saari joten ihmiset, menkää sinne!

19 kommenttia:

  1. Oooo, ihan pakko kommentoida täältä keskellä työpäivää (onneks on hiljasta). Siis mulla tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tätä ja kylmät väreet meni pitkin selkää kun näin postauksen otsikon.

    Meinaan mietin tuota sanontaa juuri eilen itse, kenties pienessä koti-ikävissäni, mutta kuitenkin. Vielä 5 kk sitten olin niin lähdössä Suomesta pois ja vaan ootin ja ootin, että tämä työharjoittelu alkaa. Mitä lähemmäksi lähtö tuli, sitä enemmän alkoi nähdä positiivista Suomesta, mutta aattelin, että se on vaan normaalia. Nyt oon täällä ja kaikki kaverit kirjottelee ja kyselee, että siellä on varmaan ihanaa enkä oikein osaa vastata mitään. Tää on jotenkin niin erilaista tällä kertaa ja ainakin tällä hetkellä on sellainen kutina, että ehkäpä mulle opetus tästä ajasta tulee nimenomaan olemaan se, että matkustelu on matkustelua ja arki on sitten Suomessa sittenkin. Toki tääkin voi muuttua vielä tässä sata kertaa ja oon vaan niin ikävissäni kun täällä ei vielä ole noita muita suomalaisia työntekijöitä paikalla, mutta ainakin nyt on tollanen fiilis, että tää tyydyttää mun halut muuttaa ulkomaille eikä mun tartte myöhemmin arvuutella "entä jos", mutta kun paluun hetki koittaa suomeen niin sekin on tosi jees.

    Mun mielestä on todella hyvä, että jo ennen sairastumista seurasit sydämes ääntä ja päätit lähteä kotiin. Mulla oli kesällä samanlainen fiilis, kun piti lähteä Viroon tanssileirille: ootin matkaa, mutta kun se lähestyi niin innostus oli kadonnut ja tilalla oli vaan ahdistava pakko. Sitten sattui kaikenlaista kun piti lähteä (passi jäi kotiin ja laiva oli loppuunmyyty) joten unettoman yön jälkeen päätin jäädä kotiin. Enkä itekkä oikein usko mihkään korkeimpiin voimiin, mutta tuli sellanen fiilis, että nyt on kyllä koko maailan ihan tätä juttua vastaan joten parempi olla lähtemättä.

    Haha, en tiiä saako tästä paatoksesta mitään selvää, sun mietteet vaan kolahti todella paljon näihin omiin nykyisiin ajatuksiin. Tsemppiä sinne ja onneks olkoon uuden työpaikan johdosta! :)

    VastaaPoista
  2. Voi vitsi, mä niiiiin ymmärrän! Musta on hienoa että lähdit koska toi tulee olemaan sullekkin todella opettavainen reissu kun on pidempään ja pääsee oikeasti tutustumaan siihen millaista se arki siellä on. Muista että mulle voi aina laittaa viestiä jos tulee huono fiilis ja seurailen sun blogia nyt muutenkin :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tsemppauksista ja ihana tietää, että voi sit jollekin itkee kun "ei periaatteessa olis varaa valittaa" :D

    VastaaPoista
  4. Tuun vielä spämmäileen tänne, että luin sun harjoitteluajasta kertovat postaukset uusiks ja niistäkin löyty hieman helpotusta tähän omaan oloon kun ei ole vielä ihan kotiutunut tänne :,D Muistan kun luin kirjoituksiasi ekan kerran kesällä ja aattelin, että "ompa tolla paljon tollasia negailupostauksia" niin heh heh heee, enpäs ihmettele enää! Kyllä tää varmasti tulee olemaan aikamoista tunteiden vuoristorataa ja kuten kirjotit maailmalle lähdöstä, rankkaa se tulee olemaan varsinkin henkisesti. Kyllä, niin kyllä.

    VastaaPoista
  5. Mä päätin jo heti alussa, että kirjotan blogia rehellisesti. Mitä hyötyä siitä olisi, jos kertoisi vain ne ruusuiset asiat ja jättäisi muut asiat kertomatta. Okei, muut saisi tosi positiivisen kuvan mutta kun ei se elämä ole aina positiivista :D asui sitten täällä tai Thaimaassa niin aina elämässä tulee olemaan vaikeita aikoja ja tietysti Thaimaassa ollessa se on vielä ihan eri juttu, kun ei ole läheisiä tai sitä normaalia ympäristöä ja arkea läsnä.

    Mä sain facebookiin yhteen statukseen kommentin "hehkutit Thaimaasta niin kauan että perkele nauti nyt siitä" johon teki mieli vastata että girl, you have no idea. Asioista pitää puhua rehellisesti koska ihan oikeasti, se auttaa. Toisekseen se auttaa niitä jotka ovat/tulevat olemaan samassa tilanteessa eli lähtemässä ulkomaille pidemmäksi aikaa. Sitten huomaakin että hei, tollakin oli vaikeaa mutta se selvisi! Toi "ei periaatteessa olisi varaa valittaa" on juuri sellaisilta ihmisiltä ajateltu lause joilla ei ole hajuakaan millaista se välillä on.

    Huh, olipas taas avautuminen :D mutta nää kasvattaa niin paljon! Mulle saa itkee "turhasta", todellakin ;)

    VastaaPoista
  6. Elämän tarkoitus on juurikin se että tekee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu ja sitä mikä tekee onnelliseksi :) Oli se sitten mitä tahansa ja missä tahansa. Elämään kuuluu nimenomaan itsensä etsiminen, eikä ikäkään siinä aina merkkaa, vaan itseään voi etsiä missä vaiheessa elämää tahansa, nimim. ajoittain kriiseilevä :D

    VastaaPoista
  7. Tarja oot täysin oikeassa! Kyllä sydän tietää milloin joku asia on oikein :)

    VastaaPoista
  8. Eikös sinne maailmalle sen takia lähdetä että etsitään itseään. En nyt puhu mistään viikon-kahden lomareissuista vaan tommosista pidemmistä reissuista.. :) Tietenkin myös sitten vasta tajuaa asioiden positiiviset puolet kun ne menettää, esimerkiksi Suomesta löytyy nopeasti positiivisia puolia kun lähtee Thaimaahan hetkeksi :D

    Jännittäähän tuo itelläkin kun on vaihtoonlähtö ens syksynä ja toiveena joku aasian maa. 5kk siellä melkein ainoana suomalaisena - jos siinä ei kasva kuoresta ulos, niin ei varmaan missään.

    Ootinki tätä postausta ku kuuta nousevaa kun olit hieman salamyhkäinen niin sait mut ainaki kiinnostuneeksi. :)
    Mukavan asiallista tekstiä ja tykkäänkin sun kirjotustyylistä kun et ala kaunistelemaan mitään. Meinaatko vielä tänne kirjotella lähiaikoina vai johonkin toiseen blogiin?

    Tsemiä töihin :)

    VastaaPoista
  9. Jp niinhän se on :) mä oon usein miettinyt voisinko asua pysyvästi ulkomailla ja tän edellisen reissun jälkeen oon vahvasti sitä mieltä, että jos ulkomaille muutan niin sen on ehdottomasti oltava maa jossa puhutaan joko pääkielenä englantia tai muuten todella hyvin. Miten turhauttavaa oli selvitellä sitä rinkka-asiaa tai olla sairaalassa kun kukaan ei ymmärrä. Tietyssä pisteessä ei enää vain jaksa käyttää elekieltä.

    Tiedätkö vielä tarkemmin mihinpäin Aasiaa haluaisit? Ja kai kirjoittelet sitten sieltäkin?

    Kiva että tykkäät :) itseasiassa mietin että voisin kirjoitella toista blogia nyt Suomesta. Linkkaan sen sitten tänne vielä kun sen perustan!

    VastaaPoista
  10. Joo ja juuri sitä minäkin lähden vaihdosta hakemaan, miltä tuntuis asua jossain muualla ku Suomessa. Tiedän että tänne jää paljon asioita joita kaipaan, mutta ei se tarkoita että se olisi silti väärin lähteä tai ettei voisi enää Suomeen koskaan palata asumaan.

    No mulla on kolme kohdetta mielessä ekalle vaihdolle;
    ekkana tulee Vietnam koska pari kaveria on sieltä kotosin ja se on Thaimaan tyylinen, siellä puhutaan vaan enemmän englantia ja se ei oo vielä niin turismin turmelema.
    Toisena vaihtoehtona on kuitenkin Thaimaa kaikenvaralta jos en pääsekkään Vietnamiin. (Tosin tää saattaa tipahtaa myös tuonne kolmanneksi koska en oo näistä kahdesta vielä päättänyt kumpi mieluisempi)
    Kolmanneksi kiehtova Etelä-Korea, joka olisi myös tosi hieno paikka nähdä, asua ja kokea :)

    Kyllä, vaihtoblogia uskon pitäväni ihan itseni mutta myös monien muiden iloksi. :) Linkkaan sen sitten lähempänä ainakin tonne omaan blogiin (http://lifeiseitheradventure.blogspot.fi/) ja varmaan tonne matkablogiin myös, koska onhan se matka sekin.. Blogi voi olla englanniksi, katsoo sitten kun sinne pääsee että kuinka on suomen kieltä ikävä... :)

    Linkkaa ihmeessä niin seurataan ! :)

    VastaaPoista
  11. blogis on hiljentyny?:o

    VastaaPoista
  12. Hiljentynyt on joo koska palasin Suomeen :) haluan pitää tämän blogin Thaimaablogina sillä tänne eksyy edelleen päivittäin monia joita saattaa nämä postaukset kiinnostaa. Harkitsen koko ajan pitäisikö perustaa rinnalle myös "Suomiblogi" mutta reissaamisen jälkeen arki tuntuu niin tylsältä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti oon oottanu että millon tullee se suomi blogi, alahan rustaamaan kun sulla on sana hallussa ! :D

      Poista
  13. I´m working on it! Tekee kyllä kauheasti mieli taas kirjoittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjota! :)

      Sama itellä nyt paluun jälkeen, ainoo mistä kirjottelee on hajoilu elämästä täällä :D Puoli vuotta sitä ja ehkä sit VIHDOINKIN pääsisi OIKEASTI sinne Thaimaaseen :P
      Ois jopa jotain jännää sanottavaa...

      Poista
  14. En tiedä käykö täällä enään kukaan, mutta aloin miettimään myös harkkan suoritusta tulevana syksynä Thaimaassa tai Koreassa, Thaimaassa oltuani aiemmin lomailemassa. Minkä takia? Tuntuu että harkan suorittaminen on viimeinen mahdollisuus ainakin lähitulevaisuudessa viettää pidempi aika ulkomailla viikon tai parin kestävän loman sijasta (tämäkin unelma :D). Sopivan harkkapaikan haku, prosessin monimutkaisuus ja ennen kaikkea vuokrakämppäni olemassa olo(vuoden sitoutumisaika vielä voimassa) valitettavasti saa minut pois tämän ajatuksen kannalta.

    Blogisi oli joka tapauksessa hyvin mielenkiintoinen luettava ja kiitän siitä. Kirjoitatko mitään blogia enään vuonna 2017?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henri!

      Kiitos kommentista :) vastaus tulee hieman viiveellä, koska käyn täällä blogissani lähinnä välillä muistelemassa kaihoisasti Thaimaa-aikojani. Mukavaa kuulla että blogini oli mielenkiintoinen vaikka kirjoittamistani asioista onkin jo hieman aikaa. Moni asia on varmasti muuttunut myös Thaimaassa. Anyway, kannustan sua ehdottomasti lähtemään! Itselleni tuo puolivuotinen Thaimaassa on ollut elämäni upein kokemus. Muistelen siellä kokemiani asioita edelleen joka päivä. Kuten itsekin sanoit, työharjoittelu on loistava keino lähteä pidemmäksi aikaa pois. Pystyisitkö alivuokraamaan asuntosi siksi aikaa? Minkä alan harjoittelu sulla on edessä?

      Oma bloggailuni ei ole jatkunut enää Thaimaan jälkeen. Mielessä on tosin käynyt kirjoittaa pieni "missä olen tällä hetkellä"-postaus, koska itse usein mietin mihin ne bloggaajat ovat päätyneet jotka ovat joskus blogia kirjoittaneet :)

      Poista
  15. No jos totta puhutaan en edes odottanut vastausta, tännekin päädyin takasin vain kun chrome sivua ehdotti "th" kirjoittamisen jälkeen. Aika epärealististahan toi mun lähtö sinne olisi, vaikka uskon että se olisi mahtava kokemus. En ole varma onnistuisiko tän kämpän alivuokraus, tavaroitakin pitäs vissiin roudaa muualle siksi aikaa. Unohtui tosiaan se mainita, eli opiskelen tietojenkäsittelyä, siinä vielä yksi lisäpulma eli mistä Thaimaasta edes oman alan harkkapaikka.

    Aika jännä ajatella että kun kirjoitit koko blogin olit samassa tilanteessa kun itse olen nyt. Kai nyt viisi vuotta myöhemmin olet löytänyt oman alan hommia, tai edes jotain mielenkiintoista? Oma tulevaisuus on niin hämärä kuin olla voi :D

    VastaaPoista
  16. En tiedä missäpäin Suomea asut mutta etenkin pääkaupunkiseudulla on huutava pula asunnoista ja moni vuokraa kalustetun asunnon mielellään. Sopivan harkkapaikan löytäminen on varmasti haasteellista. Itse koluaisin ehkä ensimmäisenä Facebookin ryhmät läpi ja tiedustelisin Thaimaassa asuvilta suomalaisilta olisiko kenelläkään vinkata sopivaa paikkaa. Toki googlen avulla voi myös etsiä yrityksiä ja sitten alkaa ahdistelemaan niitä. Mutta joo, ymmärrän ettei se ole niin helppoa aina. Lähteminen vaatii kyllä paljon säätöä ja hermoja mutta on varmasti täysin sen arvoista. Jos elämäntilanne ei suosi lähtemistä juuri nyt niin onneksi ollaan vielä nuoria ja ehdit varmasti vielä myöhemminkin lähtemään!

    Muutamien välivaiheiden jälkeen päädyin vuonna 2014 palvelukoordinaattoriksi kansainväliseen hätäpalvelukeskuseen. Ei siis ehkä ihan täysin omaa alaa mutta lähellä :) vaikka itselläni tulee 28 vuotta täyteen tänä vuonna niin ihan yhtä kujalla mäkin olen tulevaisuuden suhteen. Nyt kun on ollut jo useamman vuoden oravanpyörässä oon alkanut kyseenalaistamaan kaikkea ja miettimään millaista elämää OIKEASTI haluaisin elää. Mutta kuten sanoin, ollaan nuoria ja kaikki ovet on auki. Sekin on aika mahtavaa, ettei voi tietää mitä kaikkia seikkailuja onkaan vielä edessä :)

    VastaaPoista